Helatorstain kauhunhetket

Aloitan tästä illasta. Menemme Elsin kanssa ensi sunnuntaina eli 20.5 pentunäyttelyyn Tuomarinkylän Vinttikoiraradalle, joten pesin sen. Maalaistyttö tuoksuu, hmm, maaseudulle, koska se nyt on pyörinyt muutaman kerran, missä lienee. Arvasin, että pesusta ei tule mitään miellyttävää, mutta yritin silti tehdä sen Elsille mahdollisimman miellyttäväksi. Totesin kuitenkin, että yhtä paljon Elsi tuntuu inhoavan pesua kuin edeltäjänsä Ossikin. Elsi tosin yritti pontevasti karkuun, Ossi sentään ainakin vanhemmilla päivillään tyynesti "alistui" kohtaloonsa.

Ei ollut kiltisti tehty

Pöh, minä olen melkein puhdas

Osaan itse pitää itseni tarpeeksi puhtaana

Mene sinä itse suihkuun

Pihamme alkaa olla puolillaan tuollaisia parin metrin mittaisia keppejä. Ei kait nyt lyhyemmät riitä mäyriksille.

Sitten siihen helatorstain kauhun hetkiin. Olimme mieheni isällä ja olimme tulleet Elsin kanssa kävelyltä. Mieheni kävi isänsä kanssa ostamassa ruohonleikkuriin bensaa ja minä luin yläkerrassa keittiössä Hesaria. 

Kun miäs tuli sisälle, hänen ensimmäinen kysymyksensä oli "missä Elsi on?" En tiedä, vastasin. Vasta siinä vaiheessa miäs sanoi, että niin, takapihan puoleinen ovi on nimittäin auki. Siinä vaiheessa suorastaan parkaisin ja juoksin pihalle huutelemaan Elsiä. Tuloksetta. Elsi nimittäin tulee luokse aika hyvin kutsusta. Takapihan ovi oli ollut ilmeisesti jotenkin vain huonosti kiinni ja tämä pikku seikkailija oli saanut sen oven työnnettyä auki, siitä pihalle ja verkkoaidan alitse maailmalle. No, sekä mieheni, että minä syöksyimme haeskelemaan Elsiä ja minä juoksin pihalta lähtevää tietä ja miäs lähti pihalta lähtevää kävelytietä toiselle tielle. Hän tapasi yhden nuoren miehen, jolta kysyi, että onko nähnyt koiraa ja tämä vastasi, että tuo bussipysäkillä seisova auto otti juuri koiran kyytiin. Rouvashenkilö ja hänen, ehkä noin kymmenvuotias tytär olivat saaneet Elsin kiinni ja pysähtyneet pysäkille miettimään, mihin tuollainen pannaton karkuri oikein viedään. No, he sitten luovuttivat Elsin huolestuneelle miehelleni ja kun minä käännyin kannoillani, näinkin jo mieheni kantavan Elsiä talolle sylissään.

Ajattelin nimittäin mennä jo laittamaan kuvan Karkurit-palstalle, soittaa ohjeita ja sitten lähteä jatkamaan etsintöjä.

Sieluni silmin näin jo Elsin litistyneenä auton alle. Onhan Lippajärvellä nimittäin kohtalaisen vilkas liikenne, vaikka sillä kohtaa tietä onneksi on kolmenkympin, vai onko neljänkympin rajoitus. Siellä tämä pölhö pentu oli seikkaillut keskellä tietä. Autsch. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Elsillä oli pieniä koiraenkeleitä matkassaan ja me saimme sen nopeasti takaisin. Taas tuli lisää huolellisuutta vaativia tarkistuksia rutiineihin.

Olen yrittänyt Facebookin kautta jakaa kirjoitusta, jossa kiitän tätä ihanaa naishenkilöä. Miäheni oli ilmeisesti kanssa sen verran järkyttynyt, että ei älynnyt kysyä yhteystietoja. Toivottavasti kirjoitukseni saavuttaa jossain vaiheessa tämän naisen, vaikka tietysti on mahdollisuus, että hän ei lainkaan ole Facebookissa. Olen kuitenkin niin onnellinen, että sain Elsin takaisin. Kahden mäyräkoiran kuolemaa vuoden sisällä en varmaan olisi kestänyt.

Kesäiset ilmat tuntuvat pukkaavan päälle, joten nauttikaamme lämmöstä, niin kauan kuin sitä kestää. Terveiset Porkkalan niemeltä.